12.3.2016

Blackout (2008)




Pekka Valinto herää pitkästä koomasta kuullakseen, että hänen päässään on konenaulaimella ammuttu naula. Ampujasta ei ole tietoa poliisilla, eikä muistikuvaa Pekalla, jonka blackout on lähes totaalinen. Pekka alkaa kasata elämäänsä sirpaleista uudelleen ja selvittää, mitä tapahtui, miksi - ja onko hän edelleen vaarassa?
Olisiko kolmas Blackout niminen leffa johon olen törmännyt, yhden niistä olen jopa aiemmin arvostellutkin. Heti alkuun täytyy ihan syventyä miettimään että onko olemassa elokuvaa jossa Irina Björklund ei esiintyisi alasti. Blackout itsessään on katsomisen arvoinen leffa. Välillä tosin tunnutaan kallistuvan hieman liiaksi draaman puolelle ja jossain välissä elokuva vain jää junnaamaan paikoilleen. Jotain on tapahtunut ja sitä yritellään selvitä. Sensijaan että homma menisi ihan Mementomaiseen fiilistelyyn, se keskittyy ah kotimaisissa leffoissa niin tutuksi tulleeseen parisuhdedraamailuun. Jos elokuvasta olisi oikeasti tehty täysverinen trilleri joka pitää katsojan otteessaan loppuminuuteille saakka, olisi arvosana ollut huomattavasti korkeampi kuin nyt. Katsottava leffa joka valitettavasti tuntuu pidemmältä kuin on.

Blackout (2008)
Tyylilaji: Trilleri
Kesto: 1h 41min
Ohjaus: Jukka-Pekka Siili
Käsikirjoitus: Jukka-Pekka Siili
Pääosissa: Petteri Summanen, Irina Björklund, Jenni Banerjee, Ismo Kallio, Mikko Leppilampi, Lena Meriläinen, Eppu Salminen, Risto Kaskilahti, Mari Perankoski

2+/5

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti