26.2.2016

Paha maa (2004)



Tapahtumat saavat alkunsa väärennetystä viidensadan euron setelistä. Väärä raha aiheuttaa tapahtumaketjun, jossa päähenkilöt purkavat ahdistustaan laittamalla pahan kiertämään, ja tapahtumien leikkauspisteessä kaikkien elämä muuttuu perusteellisesti.
Lisää ilmeisen ahdistuneen Louhimiehen kädenjälkeä. Samaa kaavaa jatketaan kuin muissakin jannun elokuvissa. Samat tutut naamat nähdään nytkin, ja jopa miltei samoissa rooleissa. Koko parituntinen pusketaan pää p**k***a eteenpäin ilman valonpilkahduksia. Tunnin kohdalla touhu muuttui puuduttavaksi, tuntui siltä että tämä kaikki on jo nähty. Suomalaisuuttahan elokuvassa riittää kuten eppujen sanoinkin kuvaillaan. Kuitenkin ratapihakohtaus piti kuvata rakkaassa etelänaapurissamme, hämmentävää. Paha maa ei ole huono elokuva, se on hyvällä tavalla synkkä ja laittaa katsojan ajattelemaan. Leffa oli, tai on, yksi maamme suosituimpia tekeleitä ja uskallankin olla nyt eri mieltä asiassa. En nimittäin pitänyt.

Paha maa (2004)
Tyylilaji: Draama
Kesto: 2h 7min
Ohjaus: Aku Louhimies
Käsikirjoitus: Aku Louhimies, Jari Rantala
Pääosissa: Jasper Pääkkönen, Pamela Tola, Mikko Leppilampi, Petteri Summanen, Sulevi Peltola

2/5

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti