22.4.2017

Alligaattori (1980)




Lomamatkalla Floridassa pieni Marisa kinuaa vanhemmiltaan alligaattorinpoikasen. Mutta isä kyllästyy pian terävähampaiseen kotieläimeen ja vetää sen vessasta alas. Kaksitoista vuotta myöhemmin kaupungin viemäreistä löydetään raadeltuja ruumiita. Hullun murhaajan epäillään olevan liikkeellä. Rikosetsivä Madison on kuitenkin toista mieltä, mutta saa tukea vain yhdeltä henkilöltä. Nuorelta, tunnetulta matelijatutkijalta Marisalta. Alligaattori sai kaikki nämä vuodet ravintonsa koiranraadoista, joihin kokeiltiin kasvuhormoneja. Nyt otus on 11-metrinen ja painaa 600 kiloa. Kyllästyneenä koiraruokaan se jättää viemärin ja lähtee kaupungille toivoen saavansa purtavaa huutavista ja juoksevista ihmisistä.

Vahvasti tappajahain hengessä kyhätty "mitäs minä sanoin" lopetuksen sisältävä kasarikauhu jossa iso ja kömpelö kroko metsästää varomattomia ihmisraukkoja. Juoni nyt on tietysti yksinkertaistakin yksinkertaisempi eikä liikoja selityksiä kaivanne. Roolisuoritukset vajoavat alempaan höyhensarjaan joka tottakai on b-luokan leffalta odotettavaakin. Yllättäen pääpahis on saatu kuitenkin näyttämään lähes miljoona kertaa nätimmältä kuin nykyaikaiset cgi möykyt! Valitettavasti aika on ajanut jo vahvasti tästäkin pätkästä ohi joten suosittelisin sitä vain eläinkauhun ylimmille ystäville, tai sitten henkilöille jotka vain tahtovat harjoittaa vaikkapa juomapeliä lukemattomien kliseiden ja muiden kompastuksien kustannuksella. Aikoinaan ollut kovassa kauhu huumassa varmasti toimiva pätkä.

Alligaattori (1980)
Tyylilaji: Kauhu, Komedia
Kesto: 1h 27min
Ohjaus: Lewis Teague
Käsikirjoitus: Frank Ray Perilli, John Sayles
Pääosissa: Henry Silva, Robert Forster, Robin Riker, Michael V, Gazzo

2/5

2 kommenttia:

  1. Tokihan tällekin jatko-osa pykättiin. Mistähän sen sais?

    VastaaPoista
  2. Voihan nyt, noinhan siinä on tosiaan käynyt.. Voipi olla nimittäin saatavuus aika heikko! Tietystihän tuon nyt jostain näkisi vaan maksaako vaivaa.

    VastaaPoista