23.7.2016

Halloween: Resurrection (2002)




Illinoisissa, unisessa Haddonfieldin kaupungissa, yrittäjä Freddie Harris on valmiina rahastamaan uudella internet ideallaan nimeltä "Vaaraviihde", jossa tehtävänä on viettää Halloween-yö Michael Myersin ränsistyneessä lapsuudenkodissa. Hän on värvännyt seikkailun osanottajiksi 6 eri alan opiskelijaa, jotka ovat jo valmiina kohtaamaan kaikki kaameudet - ja korjaamaan palkintopottina olevat stipendit. Harris assistentteineen on puolestaan valmiina omiin Halloween yllätyksiinsä. Mutta kukaan ei tiedä, että Michael Myers on palannut kotiin.. Ja on valmistautunut putsaamaan talon!
Vähän alkaa jo tuntua että tätäkin sarjaa on tekohengitetty turhan pitkään. Kakkosesta tuttu ohjaaja Rosenthal kokeilee jälleen siipiään jo kahdeksannessa osassa ja nyt todellakin huomaa että ollaan loikattu tämän vuosituhannen puolelle. Alussa nähdään jälleen hieman Curtisia kun edellinen osa laitetaan lopullisesti pakettiin, jonka jälkeen meno onkin ehtaa kauhukomediaa. Michael kuulee että hänen talonsa muistolla pilaillaan ja siitäkös herra suuttuu. Ideana tuollainen nettireality on varmasti tuntunut raikkaalta idealta, mutta eipä se Halloween-imagoon sopinut laisinkaan. Taloon aseteltujen ja osallistujien päähän laitettujen kameroiden kautta kuva on toki synkän kehnoa vaikka toisaalta samalla koko homma menee keikkuvaksi puuroksi. Näyttelijät eivät olleet mistään kotoisin eikä heistä kenestäkään tullut sellaista "sinä et ainakaan saa kuolla" henkilöä. Myers pyöri ruudussa turhankin paljon ja hän oli kaikkialla jatkuvasti, mitä lie salakäytäviä taloonsa rakennellut. Epäloogista ja huonosti kirjoitettua kuraa tämä, piste.

Halloween: Resurrection (2002)
Tyylilaji: Kauhu
Kesto: 1h 34min
Ohjaus: Rick Rosenthal
Käsikirjoitus: John Carpenter, Debra Hill, Larry Brand
Pääosissa: Jamie Lee Curtis, Busta Rhymes, Brad Loree, Bianca Kajlich, Thomas Ian Nicholas

1½/5

2 kommenttia:

  1. Kamalata kakkia kaikkityynni. Tämän jälkeen remmiin astuikin sitten Rob Zombie uudellen lämmittelyineen. Ei niin kovin kaksisin tuloksin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Zombien versioista tulossa arvostelua kohtapuoliin! Itse kyllä pidin hänen ensimmäisestä osastaan, mutta Halloween 2 ei kyllä hirveämmin kehuja ansainnut.

      Poista