31.12.2015

Rauhaisaa uutta vuotta!


Taas on yksi vuosi kulunut ja seuraavaa vuotta yritetään paukkeesta päätellen polkea parhaillaan käyntiin. Mennyt vuosi sisälsi tapahtumia ja tunteita laidasta laitaan. Bloginkin suhteen oli melkoisen hiljaista ja kirjoitustahti oli verkkainen. Osittain tuo selittyy työkiireillä ja osittain vain omalla laiskuudella. Elokuvia on toki kertynyt hyllyyn lisää vinot että sekalaiset pinot ja niitä taitaakin olla viimeisten laskujen mukaan reilut tuhatkunta. Arvatkaa montako kertaa olen kuullut maininnan "hommaa netflix".. Tosiaan myös loppuvuodesta hankittu ps4 on verottanut aikaa leffojen katselulta. Vuosi 2016 taitaakin mennä aikalailla pienen käärön (jota myös vauvaksi kutsutaan) merkeissä, sillä esikoinen tahtoi liittyä remmiin jo eilen. Mutta mikäli yhtään kehdon kiikuttelulta joudan niin katseltavaa kyllä piisaa. 

Pikemmittä puheitta:




4 kommenttia:

  1. Hyvää ja rauhaisaa uutta vuotta sinne, täältäkin ja onnea vauvauutisen johdosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää tätä vuotta myös minunkin puolestani koko poppoolle vaavi mukaan luettuna. :D

      Poista