30.8.2015

Killer Joe (2011)




Nuori ja rahaongelmainen Chris tilaa paikallisen etsivän, palkkamurhaajana kuutamokeikkailevan Joe Cooperin murhaamaan äitinsä vakuutusrahojen toivossa. Koska Killer Joen vaatimaa takaisinmaksua ei löydy, vaatii hän pantiksi Chrisin pikkusisaren, Dottien.
Pientä hiljaiseloa on elelty ja julkaisutahtikin on siitä kärsinyt. Syynä ovat olleet työkiireet ja lähestyvä muutto. Huomenna kuitenkin käydään hakemassa uudet avaimet käteen ja siitä piakkoin olohuoneen leffanurkkaa asentelemaan siihen kuosiin että siellä jotain kehtaa katsoakkin.
Jonkin aikaa sitten otsikoihin väkivaltaisien taipumuksiensa kera ilmaantunut Emile Hirsch näyttelee toista pääosaa tässä melko arvostetussa trillerissä. Leffa pyörii pääasiallisesti rähjäisellä asuinalueella ja mikäpä siinä pyöriessä kun yhtä rähjäsiä ovat roolihahmotkin. Ainoastaan Cooper on hieman hienompi herrasmies joka kuitenkin osoittautuu ajan kuluessa melkoisen itsepäiseksi ja henkisesti epänormaaliksi kaiffariksi. Hirsch taas näyttää jostakin kumman syystä jokaisessa elokuvassaan aivan nuorelta teinipojalta, jonka vuoksi hänet on nyt vaikea nähdä junttina huumediilerinä. Juno Temple sensijaan on mainio viattoman tytön roolissaan. Joidenkin mielestä elokuva on ilmeisesti ollut jossainmäärin ahdistava ja raju katselukokemus, mutta itse en siinä tissejä, tussuja ja kanankoiven imemistä lukuunottamatta mitään normaalista poikkeavaa nähnyt. Edellämainituista tuo kanankoipi-episodi olisi kyllä saanut liitää leikkauspöydältä roskakoriin. Killer Joe ei ole mielestäni maineensa arvoinen elokuva vaikka toki hieno teos onkin ja kyllähän tuo jokaisen pitäisi nähdä, ainakin sen kerran.

Killer Joe (2011)
Tyylilaji: Trilleri, Rikos, Komedia
Kesto: 1h 39min
Ohjaus: William Friedkin
Käsikirjoitus: Tracy Letts
Pääosissa: Emile Hirsch, Matthew McConaughey, Juno Temple, Gina Gershon, Thomas Haden Church

2½/5

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti