14.5.2015

The Cabin in the Woods (2012)




Viisi nuorta lähtee lomalle syrjäiseen metsämökkiin. Takkatulen ääressä kerrotaan kummitusjuttuja. Luulet tietäväsi, kuinka tarina jatkuu, mutta tällä kertaa kaikki onkin toisin. Tutunoloisen alun jälkeen The Cabin in the Woods vetää nimittäin maton katsojan alta - rytisten!
Tulipa katseltua tämä rutosti mielipiteitä jakanut kauhupätkä. Elokuva on saanut paljon huomiota niin negatiivisessa kuin positiivisessakin mielessä, ja itse odotinkin leffalta kauhugenreen jotakin "uutta". Noin puoliväliin saakka meno olikin tuttua teinimökkikauhuilua kaikkine muista leffoista lainattuine kliseineen, mutta siitä eteenpäin alkoi löytyä sitä uuttakin. Käsikirjoituksen lievästä kangertelusta huolimatta elokuva yllätti muutamaan kertaan, kuten toki takakannessa maton alta vetämisellä peloteltiin. Henkilöhahmot olivat silkkaa puuta eikä heistä saanut kiinni, joka sinällään ei haitannut koska porukkaa teurastettiin suhteellisen tiivistä tahtia. Lisäsin yhdeksi tyylilajiksi komedia, johon mielestäni viitattiin turhankin usein. Lopun parikymmenminuuttinen massiivinen monsterilauman joukkohyökkäys ja sitä seurannut verilöyly sai kieltämättä hymyn huulille ja arvosanan kohoamaan hieman ylemmäs. Suosittelen katsomaan varauksella.

The Cabin in the Woods (2012)
Tyylilaji: Kauhu, Trilleri, Komedia
Kesto: 1h 35min
Ohjaus: Drew Goddard
Käsikirjoitus: Drew Goddard, Josh Whedon
Pääosissa: Chris Hemsworth, Fran Kranz, Kristen Connolly, Richard Jenkins, Anna Hutchison

3-/5

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti