30.5.2015

Devils of War (2013)




Puola vuonna 1944. Alakynteen joutuneet natsit aikovat voittaa toisen maailmansodan kehittämillään demonisilla supersotilailla. Vihollisen rajojen taakse on kuitenkin jäänyt ansaan pieni eliittitiimi yhdysvaltalaisia sotilaita, joiden tehtäväksi jää taistella yliluonnollisia natsizombeja vastaan - vaikka se olisi heidän viimeinen tekonsa.
Aiheena natsizombit poikivat uutta elokuvaa ulos jatkuvalla syötöllä ja valitettavasti taso menee vain heikompaan suuntaan. Devils of War kuulosti jo pelkän juonensa perusteella sen verran kovemman luokan kalkkunalta että se oli pakko ostaa hyllyyn koristeeksi. Koristeeksi vain sen vuoksi että toista katselukertaa ei takuulla tule. Elokuva oli alusta loppuun tylsääkin tylsempi, epäaitoakin epäaidompi, naurettavaakin naurettavampi ja oikeasti vain uskomaton kasa sitä itseään. Koko leffan kantava teema eli natsizombit oli unohdettu selkeästi sivualalle ja nyt pääteemana pomppivat, ilostuttivat ja hämmensivät mitkäs muutkaan kuin tissit. Juurikin näiden positiivisten ja suhteellisen kookkaiden asioiden vuoksi Devils of War ansaitsi kuin ansaitsikin edes tuon ainokaisen pisteen.

Devils of War (2013)
Tyylilaji: Kauhu, Sota, Toiminta
Kesto: 1h 14min
Ohjaus: Eli Dorsey
Käsikirjoitus: Eli Dorsey
Pääosissa: Jerry L. Buxbaum, Lawrence Anthony, Carly Kingston, Apple Lee, Jamin Watson

1/5

2 kommenttia:

  1. Kansipaperi on lähes suora kopio Outpost II:sen vastaavasta.

    http://cdn1-www.shocktillyoudrop.com/assets/uploads/2012/07/file_168913_0_outpost2-black-sun-poster-2.jpg

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niimpä tuo onkin! Mietinkin kirpparilla leffaa hypistellessäni että miksi tämä vaikuttaa niin pirun tutulta.

      Poista