9.3.2015

The Stepfather (2009)



Michael Hardingin palatessa kotiin sotilaskoulusta, hän huomaa äitinsä rakastuneen ja muuttaneen yhteen uuden hurmaavan poikaystävänsä Davidin kanssa. Aluksi David vaikuttaakin mukavalta kaverilta, ihanteelliselta tulevalta aviomieheltä ja isäpuolelta. Michaelin alkaessa selvittää tyttöystänsä kanssa Davidin menneisyyttä, he löytävät uudesta "isukista" synkän ja vaarallisen puolen, joka paljastuu Michaelille mitä karmeimmalla tavalla.
Aiemmin arvostelemani perhetrillerin remake, jotka nykypäivänä ovat kuuminta huutoa. Heti alkuun sain huomata leffan seuraavan edeltäjäänsä täsmälleen samoilla jalanjäljillä. Tapahtumista ei juurikaan mitään eroavaisuuksia (pieniä pakollisia muutoksia lukuunottamatta) löydä . Elokuva on tottakai ulkoisesti tuoreemman näköinen joten uppoaa varmasti paremmin nykyajan nuorisolle. Tässä leffassa kuitenkin roolisuorituksia ajatellen ainut onnistuja on päähenkilö, joka hänkään ei yletä edeltäjänsä tasolle. Tarkan kopioinnin vuoksi leffasta löytyy samat heikkoudet ja vahvuudet kuin esikuvastaankin, mutta se onnistuu kuitenkin olemaan rahtusen verran huonompi. Jälleen kerran aito ja alkuperäinen vei voiton.

The Stepfather (2009)
Tyylilaji: Trilleri
Kesto: 1h 41min
Ohjaus: Nelson McCormick
Käsikirjoitus: Donald E. Westlake, J.S. Cardone
Pääosissa: Dylan Walsh, Jon Tenney, Penn Badgley, Sela Ward, Amber Heard

2½/5

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti