23.5.2013

Psyko (1960)



Marion Crane päättää rahapulassaan varastaa 40 000 dollaria, jotka hänen työnantajansa antoi pankkiin vietäväksi. Marion lähtee livohkaan ja päätyy mutkien jälkeen Norman Batesin isännöimään motelliin yöksi. Bates vaikuttaa mukavalta ja avuliaalta herrasmieheltä, mutta totuus on toinen.
Häpeäkseni voin myöntää että näin tämän Hitchcockin klassikon ensimmäistä kertaa, vaikka se onkin ollut katselulistalla jo hyvän tovin. Odotukset olivat kovat, onhan leffa saanut erittäin paljon ylistystä monilta eri tahoilta. Psykoa on kehuttu yhdeksi maailman jännittävimmistä elokuvista, muttei se mielestäni sitä ollut. Tietysti ihmiset jotka kokevat psykologisen kauhun pelottavana/vastenmielisenä, saattavat ahdistua elokuvasta muttamutta.. Täytyy silti myöntää että tunnelma oli kohdallaan. Perkins onnistui pelottavan hyvin skitsofreenikko Batesin roolissaan, mustavalkoisuus sopi leffaan ja arvoituksellisuus oikein huokui esiin. Nykykauhun sokaisemilla silmillä katsottuna elokuvasta löytää monia mokia ja kehnosti toteutettuja kohtauksia, mutta ikäisekseen se on loistavaa trilleriä joka kannattaa yleissivistyksenkin kannalta katsastaa.

Psyko - Psycho (1960)
Tyylilaji: Kauhu, Trilleri
Kesto: 1h 44min
Ohjaus: Alfred Hitchcock
Käsikirjoitus: Joseph Stefano, Robert Bloch
Pääosissa: Anthony Perkins, Janet Leigh, Martin Balsam, Vera Miles, John Gavin

3½/5

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti